Poijun jatkokehitys valmisteluun

Kajaanin Purjehtijoiden Poiju-tukikohdan jatkokehittäminen herätti vilkasta keskustelua seuran syyskokouksessa 12.11. Kokouksen päätöksellä uusi hallitus sai tehtäväkseen käynnistää selvitystyö sataman tulevasta kehittämisestä.
Kyse on siitä säilyykö satama jatkossakin nykyisen kaltaisena käyntisatamana vai muutetaanko se jollain aikataululla kotisatamaksi, jonka yhteyteen tulisi myös veneiden talvisäilytyspaikat.
Selvitystyön ensivaiheessa koko jäsenistölle tehdään asiasta kysely ensi vuoden alussa.
Syyskokous käsitteli myös sääntömääräiset asiat. Kommodorina jatkaa Pekka Pajala ja varakommodorina Timo Kananen.
Hallituksen erovuoroisista jäsenistä uudelleen valittiin Anne Kähkölä ja Kusti Kemppainen. Uutena jäsenenä hallitukseen nousi Timo Savolainen.
Hallituksessa jatkavat lisäksi Jyrki Nissi, Jari Härkönen ja Timo Turunen.
Toiminnantarkastajiksi valittiin Ville Kinnunen ja Pekka Valtanen, heidän varamiehikseen Armas Hyyryläinen ja Pekka Tuhkanen.
Syyskokous hyväksyi myös toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2015.

Muista pikkujoulu
Veneilyseurojen yhteinen pikkujoulu pidetään lauantaina 22.11. kello 19 alkaen ravintola Siriuksessa. Jouluaterian hinta on 35 euroa.
Ilmoittautumiset 15.11. mennessä puh. 05067431 tai ejap.pajala@luukku.com.

Syyskokous 12.11. ja pikkujoulu 22.11.

Syyskokous 12.11.

Kajaanin Purjehtijoiden syyskokous pidetään keskiviikkona 12.11. kello 18.30 Kajaanin Perhekeskuksen tiloissa, os. Koivukoskenkatu 14 (ent. Seurahuone, kulku parkkipaikan kautta). Kokouksen asialistalla ovat henkilövalinnat sekä vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi keskustellaan Poijun jatkokehittämisestä.
Kommodorin ja varakommodorin toimikausi on yksi vuosi, hallituksen jäsenten toimikausi kaksi vuotta.
Hallituksessa jatkavat Timo Turunen, Jyrki Nissi ja Jari Härkönen. Erovuorossa ovat Kusti Kemppainen, Anne Kähkölä ja Erkki Toivonen.
Kokouksen esityslista on tämän jäsenkirjeen liitteenä. Asia, jonka yhdistyksen jäsen haluaa saada kokouksessa käsiteltäväksi, on esitettävä hallitukselle kirjallisesti vähintään 10 päivää ennen kokousta.

Pikkujoulu 22.11.
Pikkujoulua vietämme ravintola Siriuksessa lauantaina 22.11. kello 19 alkaen yhdessä Oulujärven pelastusyhdistyksen ja Oulujärven Wanhat laivat ry:n kanssa. Pikkujoulussa palkitaan Vuoden veneilijä ja Volvo-ruoricupin voittaja.
Runsaan ja monipuolisen jouluaterian hinta on 35 euroa. Ravintolassa on A-oikeudet.
Ilmoittautumiset 15.11. mennessä sähköpostilla ejap.pajala@luukku.com tai puh 050-67431.
Muista palauttaa Volvo-ruoricupin kilpailulomakkeet 10.11.mennessä Jouko Jokelaiselle, Aleksintie 13 87250 Kajaani. Joukon tavoitat puhelimesta 0500-291635. Kilpailulomakkeen palauttaneiden kesken arvotaan palkinto.

Pekka Pajala
kommodori
ps. varmista tiedonkulku ja ilmoita sähköpostiosoitteesi os. ejap.pajala@luukku.com

Venetsialaiset 30.8. ja päättäjäiset 13.9.

Kaikki hyväkin loppuu aikanaan, niin myös kesä 2014.
Ihan vielä ei kuitenkaan ole veneiden ylösnoston aika vaan nautitaan kaudesta loppuun saakka.
Yhteisistä tapahtumista jäljellä ovat vielä venetsialaiset ja kauden päättäjäiset.

Oulujärven vanhat laiwat järjestää venetsialaiset lauantai-iltana 30.8. Uiton telakalla. Illan ohjelmassa on mm. elävää musiikkia, jota tarjoilee Sotamies Määttä ja Purolan tykistö. Kouta-laivan keittiöstä voi ostaa pienellä rahalla maukasta evästä.

Kauden päättäjäiset järjestetään Poijussa lauantaina 13.9. kello 16 alkaen. Ilmoita osallistumisestasi päättäjäisiin 10.9. mennessä sähköpostilla ejap.pajala@luukku.com tai 05067431.

Ja lopuksi muistutus:
Veneen nostaminen Renforsin rannan kivilaiturista on luvanvaraista. Lupa on kysyttävä kiinteistöpäällikkö Jukka Ålanderilta puh. 0408350518. Nostot sallitaan vain viikonloppuisin ja arkisin kello 18 jälkeen.

Rapujuhlat Kaivannossa 9.8.

Kesä on edennyt siihen pisteeseen, että on rapujuhlien aika.
Juhlat pidetään Kaivannossa lauantaina 9.8. iltapäivästä alkaen.
Koska rutto vei pari kesää sitten ravut Kaivannonsalmesta, kukin tuokoon oman rapuannoksensa ja asiaankuuluvat tykötarpeet mukanaan.
Vietetään yhdessä hauska ilta.

Kommodori

Oulujärven regatta 18.-20.7.

Hyvää heinäkuuta, kyllä se tästä kirkastuu!
Pari muistutusta lähiaikojen tapahtumista.
Oulujärven regatta järjestetään yhdessä Oulujärven wanhat laivat ry:n kanssa Manamansalon Martinlahdessa 18.-20.7.
Tapahtumaan osallistuvat myös Zetor-harrastajat, jotka ovat vastaanottamassa laivoja ja veneitä Martinlahdessa perjantai-iltana.
Martinlahden saunat ovat viikonlopun ajan korvauksetta veneilijöiden käytössä. Aamiainen on tarjolla lauantaina ja sunnuntaina 7,5 eurolla. Lauantain runsas illallinen maksaa 20 euroa.
Lauantai-iltana ravintolassa esiintyy Fever. Veneilijöillä on vapaa pääsy iltarientoihin. Satamassa on lauantaina teltta, josta voi ostaa virvokkeita. Myös olutta.
Perjantai-iltana s/s Kouta miehistöineen tarjoaa veneilijöille pientä iltapalaa.
Yhteislähtö kohti Manamansaloa telakalta perjantaina 18.7. kello 16.30. Eskaaderiin voi toki liittyä matkan varreltakin. Voit toki tulla Martinlahteen myös oman aikataulusi mukaisesti.
Ilmoittautumiset 14.7. mennessä Jouko Jokelaiselle, puh. 0500291635.

Suunnitelmissa on ollut myös osallistuminen Kajaanin kyläjuhlille. Muutaman veneen iskupartio ajaisi asemiin Kalkkisillan laituriin ja esittelisi harrastusta ja pursiseuraa paikalla vieraileville ihmisille.
Tapahtuma-aika on tiistaina 15.7. iltapäivällä noin kello 12-16.
Löytyykö halukkaita esittelyhommiin? Kiinnostuneet ilmoittautukoot kommodorille puh. 05067431 tai ejap.pajala@luukku.com tiistaihin 8.7. mennessä.

Jouko Launonen kunniajäseneksi

jouko
Yhdistyksen perustajajäsen Jouko Launonen on kutsuttu Kajaanin Purjehtijoiden kunniajäseneksi. Huomionosoitus vahvistettiin tiistaina 15.4. pidetyssä seuran vuosikokouksessa. Tuore kunniajäsen toimi myös kokouksen puheenjohtajana.
Purjehduksen kainuulaisiin pioneereihin lukeutuva Launonen on seuran neljäs kunniajäsen. Muut kunniajäsenet ovat Jaakko Ebeling, Veikko Kauppinen ja Allan Sointamo.
Vuosikokous vahvisti vuoden 2013 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille.
Jäsenkirje ja jäsenmaksukaavakkeet postitetaan huhtikuun aikana.
Seuraavat talkoot Poijussa lauantaina 10.5. kello 9 alkaen.
Hyvää kesän odotusta.

Kommodori

Polttopuutalkoot Poijussa jatkuvat 15.3.

Polttopuutalkoot jatkuvat Poijussa lauantaina 15. maaliskuuta kello 10 alkaen. Omat eväät ja työkalut mukaan.
Merkitse kalenteriisi myös lauantai 5.4., jolloin suuntaamme Kaivantoon pilkekuorman kera. Polttopuuhuollon lisäksi Kaivannossa töitä teettää laituri, jonka yksi kulma vaatii oikaisua.
Muista myös tiistaina 15.4. järjestettävä vuosikokous. Kokous pidetään Lähitapiolan kokoustiloissa Kajaanin Kauppakadulla.
Tarkemmat tiedot Kaivannon talkoista ja vuosikokouksesta maaliskuun puolivälissä postitettavassa jäsenkirjeessä.

”Saimaa-illan” paikka vaihtunut

Kiinnostaako veneily muuallakin kuin kotivesillä. Oletko harkinnut veneretkeä Saimaalle, Päijänteelle tai vaikkapa Välimerelle?
Järjestämme Kajaanin Purjehtijoiden ”Saimaa-illan” maanantaina 3.2. kello 18 alkaen Vesikattopalvelu Kemppaisen tiloissa os. Lankkukuja 6. Kertaamme kokemuksia eri vesistöistä ja jaamme vinkkejä suositeltavista käyntikohteista.
Vietämme samalla veneilijän ”talvipäivän seisausta”: veneet nostettiin vesiltä neljä kuukautta sitten ja uuden kauden alkuun on matkaa jokseenkin saman verran.
Ilmoittauttumiset sähköpostilla ejap.pajala@luukku.com tai puhelimella 05067431 tiistaihin 28.1. mennessä.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa.

Kommodori